Kehon Hyvinvointikeskus

- kokonaisvaltaiseen kehon hyvinvointiin -

Pysähdy hetkeksi sinä, joka olet kiinnostunut terveydestäsi!

Etkö saa ammattiapua vaivaasi? Heitelläänkö sinua paikasta paikkaan kertomatta mikä on ja mitä voisi tehdä? Tähän ongelmaan pyrin auttamaan.

Tiesitkö että moni ongelma on tuki- ja liikuntaelinperäinen, ja että minun koulutuksellani voidaan löytää apu näihin? Huomaan myös mikäli tilanne vaatii jonkin alueen spesialistia ja ohjaan eteenpäin oikealle taholle jos tarve vaatii.

Opettajani kertoma tositarina: "Eräs taksikuski oli joutunut sietämään muutaman vuoden ajan jatkuvaa päänsärkyä. Hän oli käynyt vuosien varrella monessa paikassa ongelmansa kanssa, kuten työpaikkalääkärillä, erikoislääkärillä, fysioterapeutilla, psykologeilla ja mikään ei ollut auttanut. Hän oli siis joutunut oravanpyörään eli häntä heiteltiin paikasta toiseen. Joka kerta häntä tutkittiin ilman todellisia vastauksia, annettiin lisää lääkkeitä kerta toisensa jälkeen ja lopulta todettiin, että hän kuvittelee pääkipunsa. Aikaa kului syödessä 20:tä eri lääkettä ilman muutoksia, kunnes eräänä tavallisena työpäivänä hän näki vastaan ajavan lentävän auton, joka oli siis pelkkää lääkkeiden aiheuttamaa hallusinaatiota. Tämän takia hän päätti viimein löytää ratkaisun asialle ja päätyi menemään hierojalle.

Ensimmäisellä kerralla kun taksikuski astui ovesta sisään, opettajani huomasi silmämääräisesti heti että niska-hartiaseutu oli todella jännittynyt. Opettajani kysyi kuinka mies voi, ja taksikuski vastasi että häneltä ei ole koskaan aikaisemmin tosissaan kysytty tuota. Hämmästyneenä taksikuski jatkoi vastaamalla, että ei ole voinut hyvin vuosi kausiin ja kertoi koko tarinansa. Opettajani otti vain kiinni häntä hartiasta ja kysyi, sattuuko täältä? Taksikuski vastasi: mistä tiesit?

Hierontakertoja tuli ja meni kahden viikon ajan. Tuloksena asiakkaan jatkuvat pääkivut hävisivät ja opettajani lähetti taksikuskin hänen tuntemalleen lääkärille tarkastamaan lääkkeiden tarvittavuuden. Loppuen lopuksi taksikuski käytti vain neljää lääkettä, koska hänelle oli syntynyt näihin riippuvuus ja ei tiedetty seurauksia sille että kaikki lopetettaisiin heti. Taksikuski jatkoi elämäänsä uutena miehenä."

Missä oli aito välittäminen potilaasta? Välittäminen on sosiaali- ja terveysalan tärkeimpiä asioita, siinä missä myös halu auttaa on. Sen verran täytyisi välittää, että miettisi kuka asiassa olisi oikea asiantuntija ja ohjata hänelle. Tässä tapauksessa hieroja.

Tule siis luokseni vaikka ongelmasi olisi mikä tahansa. Ei haittaa vaikka aika menisi alussa pelkästään keskusteluun, sillä joskus se onkin mitä kipeimmin tarvitaan. Jos kuitenkin ongelma on lihaksistoon/luustoon liittyvä, niin teen tarvittavia testejä ja tutkin ongelman lähteen. Voimme kokeilla muutaman kerran tekniikoitani, ja jos ei niistä ole apua niin ohjaan mielestäni oikealle henkilölle. On muistettava, etten ole lääkäri, jolloin en saa antaa diagnoosia. Mieluiten siis näissä tapauksissa kannattaa mennä lääkäriltä kysymään ja keskustelemaan hieronnan tarvittavuudesta. Sen kuitenkin sanon, että välitän ja haluan auttaa jokaista asiakasta/potilasta yhtä paljon.

Tervetuloa!